Yritys

Hei kaikille!

Nimeni on Mari Niemelä. Olen kolmekymppinen sairaanhoitaja. Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi pientä poikaa ja shetlanninlammaskoira. Vapaa-aikani kuluu pitkälti lapsiperheen arjen pyörittämisessä. Harrastuksillekin jää silti aikaa. Pidän koiran kanssa ulkoilusta ja käyn viikoittain ratsastamassa. Lisäksi minut saattaa tavata Kouvolan seurakunnan tilaisuuksissa niin kuuntelijan, kuin vastuunkantajankin roolissa.

Olen lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta, Jalasjärveltä, mutta päätynyt useamman mutkan kautta lopulta Kouvolaan. Sairaanhoitajaopintoni suoritin Helsingin Diakonia Ammattikorkeakoulussa. Pidin opintojen keskellä kaksi välivuotta, jolloin työskentelin Yhdysvalloissa au pairina. Asuin amerikkalaisen perheen luona ja hoidin perheen kolmea lasta täysipäiväisesti. Vuodet Yhdysvalloissa olivat monella tavalla hyvin opettavaisia, esimerkiksi kielitaito kehittyi. Tarvittaessa voinkin palvella asiakkaitani myös englannin kielellä.

Opiskeluaikana tein kesätöitä ja keikkaluontoista työtä vanhustenhoidossa, lähinnä kaupungin sairaalan vuodeosastolla ja kotihoidossa. Valmistuin vuonna 2015, jonka jälkeen työskentelin Helsingissä Syöpätautien klinikalla. Keväällä 2017 jäin äitiyslomalle. Kesällä 2020 tuli aika palata takaisin töihin. Aloitin työt sairaanhoitajana pienessä kotiapuja tarjoavassa yrityksessä. Ehdin työskennellä yrityksessä viisi kuukautta, kunnes loppuvuodesta haaveet omasta yrityksestä nousivat pinnalle ja päätin tarttua tilaisuuteen. Toivon, että pystyn omalla yritykselläni työllistämään täysin itseni. Tarkoitukseni on pitää yritys pienenä, että saan tarjottua palveluita joustavasti ja edullisin hinnoin.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin räätälöidään juuri sinulle tai läheisellesi sopiva palvelukokonaisuus!

Yhteistyöterveisin,

Mari Niemelä, yrittäjä, sairaanhoitaja (AMK)